Nytte met pääsemmä oikehaan vauhthiin

Soli olevihaan ajatus, että blogia saapi ruveta kirjottahmaan niinko oikealla murtheella. Että solis sopeva tapa saaha äähneen se minun sisänen oikea kieli, ei mikhään ulkoaopittu ja pinnistetty. Nytte ko molen keski-ikänen olen joutunu kattohmaan näihin harhmaansinishiin silhmiin peilistä käsin ja tajuahmaan, miksi molen ko pörrö välilä. Mitä mie nakkuriepu häpeän... Emmie tiiä. Emmie toellakhaan tiiä!

Sanothaanko tuossa kakskytvee mulle oli kunnia asia olla nokka pystössä just sitä mitä molenki. Se päti kaikheen. Tukhaan, ympäristöasioihin, murtheesheen, elämän valintoihin ko toellaki halusin takasi pohjosheen. Ja sitte. Ja sitte tapahtu mitä? Aivan pössöä. Emmievaintiiä. Tai tiiänhän mie. Minusta tuli se, joka halus miellyttää ja kuulua helpommin sakhiin. Olla osa työporukkaa. Kaiken kaikkihaan. Eikä se nytte sinänsä ole mitenhään huono homma. Siinä on paljon hyvvääki. Ongelmaksi vain alko päivä kerralhaan kietoutua se, että mie riepu olin ainoa torniojokilaaksolainen muuten rohki hyvässä seurassa. Että mie piuasin niin lujjaa etten mie ittekhään vähhään aikhaan enhään ymmärtäny, että sillä on kuites paljonki merkitystä miten ihmiset ajattellee, mikä on niitten luonne. Kieli (murre) on osa sitä, se joka kuuluu ja näkkyy ja tuntuu suohraan. Mutta on siinä niin paljon muutaki. Se torniojokilaaksolainen pieni piilovittumaisuus. Se että sanothaan suohraan, mutta sitte kuiteski selitethään asiat monheen kerthaan. Se että toisen äly ja sinni testathaan - puhutelhaan, otatethaan, annatethaan... Se että nähhään asiat yllättävän monesta vinkkelistä. Torniojokilaaksossa olhaan aina eletty monenlaisten ihmisten ja kulttuurien ja kielten sekamelskaa. Se on osa luonnetta. Menhään, tulhaan, tehhään. Ja naiset on vahvoja ja itsenäisiä.

Mulla on neljänkympin kriisi. Mie muistelen menheitä. Mie halvan puhua murretta. Ja mie kaiphaan vahvasti tuntuvia hetkiä ja tuoksuja. Ukin laivan keulassa tuoksu tervale ja kalakampheille. Huusholleissa tuoksu lihakeitolle ja märille vaatheille. Koirat haisi ulolle ja istuma-aluset porolle. Se miksi minusta tuntuu, ettei mikhään tuoksu ko aikasemmin, saattaa kuiteski olla se, että mie rukatan liikaa asiasta toisheen, piuaan ja pinnistän. Hajut ole mihinkhään kaonheet. Mie ja minun nokka on.