Astheen verran syvälisempää

Mie muistelin just äskön mitä museopäivillä oli, miten sielä tanssithiin. Mutta tämä ei liity siihen juuri mitenkhään.

Viime aikoina molen nähny monessa lehessä ja ohjelmassa juttua siittä, miten oman hyvinvoinnin etheen häätyy hoksata tehhä valintoja. Että jos toella yrittää haalia aivan kaiken mitä nokan etheen tullee ittelheen - olkhoon se mitä tai kuka tahansa - niin sitä uuvahtaa ja tullee paha olla. Aivan ittesthään selvää, tietenki. Mutta ei se ollukhaan niin ittesthään selvää ko puhuthaan ihmisistä, niistä ihmisistä jokka sie syystä tai toisesta päästäkki lähemmäs itteästi. Net ihmiset ko ei aina olekhaan sulle pitemmän päälle hyväksi. Hyvän päivän tutut ja muut semmoset kaverit tietenki, mutta net jokka on sulle jotaki tai jollaki tavala enemmän. Net joista tulleeki uuvuttavia ystävyyssuhteita. Minun on häätyny opetella eriksheen tämä paitti huomaahmaan, niin varsinki hyväksyhmään. Hyväksyhmään se toellisuus, että jokku ihmiset oikeasti on parempi pittää hyvänpäivän tuttuina. Net kaikki on ihan hyviä ja kiinnostavia ihmisiä. Mutta niitten luonne ja tapa tehhä asioita ei vain loksaha kohalheen minun kans. Semmosen jo olemassa olevan kaverin saaminen kauemmas ittestä, josta tietää ja tuntee selvästi, ettei sole minua varten, on kuiteski toella rankkaa ja tuntuu pahalta.

Mie luotan intuitihoon ihmisten suhtheen. Häätyy muistaa kuunnella intuitiota tästä etheenkäsin paremmin. Sekä niitten osalta jokka on oikhein sopivia hyvänpäivän tuttuja, että niitten joista tietää että net on mulle hyviä ja merkitykselisiä ihmisiä - kavereita, ystäviä, ajatuksenjakajia ja sielunkumppaneita. Mikä kaikhein hienointa; semmosen sielunkumppaninki voi uuen löytää aivan yllätykselisistä paikoista jos vain muistaa kattoa, kuunnella ja olla yliutelias.